Uutiset 9.1.2009
9.1.2009
Miesten sprintissä myös yllätysnimiä
Matias Strandvall uusi mestaruutensa
Huonon lähdön saanut Matias Strandvall oli jo Lasse Paakkosen kannassa noustaessa takaisin hiihtostadionille.
– Sain huonon lähdön päivän jokaisessa kisassa, totesi Strandvall kisan jälkeen. – Finaalissa suoriuduin hyvin radan alkupuolen vauhdikkaasta mutkasta ja pääsin nousemaan takaisin stadionille jo toisena.
Strandvallin mukaan Suomenmestaruus tuntui vaikean alkukauden jälkeen mukavalta. Kyynärpäävamma haittasi harjoittelua pitkälle syksyyn. Rullahiihtolenkki päättyi Norjassa kaatumiseen, jonka syynä oli uskomattoman huono tuuri: sauvan kärki takertui kovassa vauhdissa tien reuna-aidassa olleeseen pieneen reikään. Leikkauksiin ja toipumiseen meni kuukausia.
Jämillä käsi ei vaivannut. – Onneksi oli noin iso nousu, jossa tarvittiin jalkoja, mestari vitsaili.
Matias Strandvall uusi Jämillä sprinttimestaruutensa.
Kisassa hopeaa ottanut Lasse Paakkonen toivoi Jämin menestyksen poikivan näyttöpaikkoja myös kansainvälisille laduille, etenkin vapaan tyylin sprintteihin.
– Olen ollut koko kauden hyvässä kunnossa. Hopea hieman harmittaa, sillä olin vähällä ajaa mutkassa ulos radan korkeimmalta kohdalta laskettaessa. Jäin siinä Strandvallista.
Paakkosella on ennen Jämin hopeaa kaapissaan yksi SM-mitali nuorten sarjoista – sprintistä sekin. Hän on kotoisin Raahesta mutta opiskelee Jyväskylässä. Valmentajana toimii Risto Kurttila.
Pronssimitalisti Antti Häkämies tavoitteli Jämillä sijoitusta kuuden joukkoon ja samalla parannusta viimevuotiseen sprintin seitsemänteen sijaan. Finaalissa hän ajatteli joutuvansa tyytymään viidenteen sijaan, sillä oli omien sanojensa mukaan ihan valmis jo ennen puolimatkaa.
Viimeisessä hevosenkenkämutkassa Häkämies pääsi kuittaamaan kokeneen sprinttimiehen Keijo Kurttilan päänahan, kun Kurttila törmäsi männynoksaan. Vielä maalisuoralla hän ohitti Jari Joutsenen.
Kaikkia kolmea sprinttimitalistia yhdistää se, että suksi kulkee sprinteissä paremmin vapaalla hiihtotavalla, pidemmillä matkoilla puolestaan perinteisellä. Jämin seuraavien päivien kisoissa kukaan ei kuitenkaan myönnä tavoittelevansa aivan kärkisijoja.
(teksti: Tuomas Väinä, kuvat: Taneli Äikäs)
9.1.2009
Naisissa odotettu kärkikolmikko
Muranen voittoon ennen Perälää
ja Laukkasta
SM-hiihtojen naisten sprintti tuskin tarjosi kenellekään suuria yllätyksiä, mutta mielenkiintoista seurattavaa kylläkin. Voiton vei Ounasvaaran Hiihtoseuran Pirjo Muranen ennen Huhtasuon Hiihto 2000:n Kirsi Perälää ja Enon Kisa-Poikien Mari Laukkasta. Koko A-finaalin kuusikko hiihti jo aamupäivän karsinnassa samoille sijoille.
– Välierässä pystyi vielä tekemään helpon, rennon suorituksen, mutta finaalista ajattelin jo etukäteen, että siinä on mentävä alusta asti täysillä, analysoi Suomenmestari päivän hiihtoja.
Muranen totesi viikko sitten päättyneen Tour de Ski -kiertueen painavan vielä vähän, mikä saattoi antaa kilpasiskoille hieman tasoitusta. Kiivas kilpailutahti ei juuri lepotaukoja suo, ja Jämillekin Muranen saapui vasta torstai-iltana yhdentoista aikaan. Lähtöviivalla hän on seuraavan kerran sunnuntain yhdistelmäkilpailussa.
Pirjo Muranen piti sprinttifinaalissa kärkipaikkaa ennen Kirsi Perälää jo alkumatkasta, kun noustiin Jämin yläkiitoradalta takaisin hiihtostadionille.
SM-hopeaa ottanut Kirsi Perälä kertoi suunnitelleensa kärkipaikalla hiihtämistä finaalissa, mutta kun Muranen otti kärkipaikan, hän meni sitten perässä sen minkä pystyi.
Mari Laukkanen kävi kolmannesta sijasta tiukan taistelun Riikka Sarasojan kanssa. Laukkasen ja Sarasojan sukset osuivat matkan aikana yhteen, jolloin kärkikaksikko pääsi karkuun.
– Menin Riikan peesissä ja pääsin siitä sitten lopussa ohi, pronssimitalisti Laukkanen sanoi.
Vielä nuorten sarjoissa hiihtävä Ikaalisten Urheilijoiden Krista Lähteenmäki otti finaalissa kuudennen sijan. Väliin mahtui Riikka Sarasojan lisäksi Mirva Rintala.
(teksti: Tuomas Väinä, kuva: Taneli Äikäs)
9.1.2009
Miesten kärki: Paakkonen, Strandvall, Häkämies
Karsinnassa mukana 101 hiihtäjää
Miesten sprintin karsinnassa 1200 metrin matkalla kärkikolmikon muodostivat Oulun Hiihtoseuran Lasse Paakkonen, IF Minkenin Matias Strandvall ja Anjalan Liiton Antti Häkämies. Paakkosen aika oli 2.26,33. Strandvall jäi hänestä 0,54 sekuntia ja Häkämies 0,64 sekuntia.
Kaikki jatkoon selvinneet olivat alle kahdeksan sekuntia kärkeä hitaampia. Viimeisenä alkueriin selvisi Vantaan Hiihtoseuran Mikko Holmgren, jonka aika oli 2.34,03.
Miesten alkuerät käynnistyvät klo 12.50. A-finaali hiihdetään klo 14.00.
(Tuomas Väinä)
9.1.2009
Muranen naisten sprinttikarsinnan nopein
Alkuerät klo 12.30, finaali klo 13.45
Naisten sprintin karsinnan nopein oli Ounasvaaran Hiihtoseuran Pirjo Muranen, joka kiersi Jämin tasan kilometrin mittaisen sprinttiradan aikaan 2.04,75. Toisen sijan karsinnassa otti Huhtasuon Hiihto 2000:n Kirsi Perälä 3,17 sekuntia perässä ja kolmannen Enon Kisa-Poikien Mari Laukkanen 3,63 sekuntia kärjestä
Kymmenen nopeimman joukossa olivat lisäksi Riikka Sarasoja, Mirva Rintala, Krista Lähteenmäki, Ann-Mary Ähtävä, Anne Kyllönen, Silja Tarvonen ja Maria Grundvall.
Naisten sprinttikilpailu jatkuu klo 12.30 alkuerillä. Finaali käydään klo 13.45.
(Tuomas Väinä)
9.1.2009
Ensimmäinen kisa-aamu valkeni Jämillä
Sprintti erinomaista seurattavaa
Jämin SM-hiihtojen ensimmäinen kilpailulaji sprintti käydään tänään perjantaina. Karsinnat - aika-ajoiksikin kutsutut - alkavat klo 11.00. Finaalit käydään iltapäivällä.Jämin hiihtostadion tarjoaa erinomaiset puitteet sprinttikilpailun seuraamiseen paikan päällä. Kun etsii itselleen sopivan paikan harjun rinteestä, voi yksiltä jalansijoilta nähdä kilpailijat lähes koko lenkin ajan.
Perjantaina Jämin taivas on pilvetön ja lämpötila nollan vaiheilla. Suksi kulkee siis liukkaasti, eikä katsojienkaan tarvitse palella. Jämillä niin usein puhaltavasta kylmästä tuulestakaan ei nyt tunnu olevan tietoa.
Sprintistä kannattaa siis katsojien ottaa kaikki irti. Päivällä Jämille katsomaan tapahtumia ladun varresta ja illalla vielä sama uusintana television koostelähetyksestä.

