Uutiset 11.1.2009
11.1.2009
Kilpailun johto tyytyväinen
Onnistuneet kisat, talkooväelle kiitos
Kilpailunjohtaja Asko Uurasjärvi ja johtajan apulainen Annmari Viljanmaa olivat sunnuntaina iltapäivällä tyytyväiset Jämin SM-kisoihin.
Kilpailunjohtaja Asko Uurasjärvi oli tyytyväinen Jämin SM-hiihtoihin ja esitti lämpimät kiitokset ahkeralle talkooväelle.
- Olemme saaneet kiitoksia monelta taholta. Kilpailijat ovat kiitelleet erinomaisessa kunnossa olleiden latujen lisäksi stadiontoimintoja. Esimerkiksi lähdön toiminnasta antoivat kiitoksia myös Ylen ja tulospalvelusta vastanneen Hegon henkilöstö.
- Yleisradion kuvaajat olivat mielissään myös siitä, että maastosta saatiin talvista kuvaa etenkin lauantaina. Myös yleisöä oli ladun varressa hyvin, ja kannustusta ja tunnelmaa pystyttiin välittämään kotikatsomoihinkin.
Sunnuntain tuulisessa säässä yleisöä kertyi ladun varteen ajoittain jopa enemmän kuin hiihtostadionille. Suurimmat massat olivat viimeisessä nousussa sekä stadionin vastapäisessä rinteessä. Kilpailun ratkaisuhetkiä seuraamaan väki pakkautui stadionin alueelle.
Yleisöä kertyi sekä hiihtostadionille että ladun varteen runsaasti.
Kilpailunjohtaja haluaa kiittää talkooväkeä, joka on tehnyt suuren urakan laskematta työtuntejaan. - Jämijärvellä on talkoohenkeä, ja vapaaehtoisia löytyi oman väen lisäksi myös naapurikunnista ja -seuroista.
Jämin Jänteellä ei ole tällä hetkellä tiedossa suuria kisajärjestelyitä. Asko Uurasjärvi muistuttaa, ettei SM-kisojen kaltaiseen voimainponnistukseen ole mahdollisuuksia joka vuosi.
Pienempiä järjestelytehtäviä Jänteellä on vielä tämän talven aikana. Vuosittaiset kaksipäiväiset Jämin Kisat käydään 14.-15.3. Jänne avustaa myös Jämillä 7.-8.2. käytävien hiihtosuunnistuksen SM-kisojen järjestelyissä, joista päävastuun kantaa Ikaalisten Nouseva-Voima.
(teksti: Tuomas Väinä, kuvat: Juha Levonen)
11.1.2009
Hopea ja pronssi Similälle ja Varikselle
Jauhojärvelle viikonlopun toinen mestaruus
Miesten yhdistelmähiihdossa Vuokatti Ski Teamin Sami Jauhojärvi jatkoi lauantaina alkanutta voittosarjaa. Eroa toiseksi sijoittuneeseen Ylivieskan Kuulan Tero Similään tuli 46 sekuntia.
Miesten yhdistelmäkilpailuun starttasi noin 80 hiihtäjää.
- Ajatuksena oli lämmitellä konetta ensimmäiset viisi kilometriä ja sen jälkeen toisella lenkillä mennä pientä ylivauhtia. Perinteisellä syntyi reilu ero, joten vapaan osuudella oli varaa löysäilläkin.
Jauhojärvi kertoi olevansa lauantain kisasta kylläkin hieman väsynyt, mutta hiihto kulki kuitenkin pirteästi.
Perinteisen osuudella ainoana Jauhojärven kyydissä pysyi Pargas IF:n Thomas Ramstedt, joka kuitenkin ajettiin kiinni puolimatkan välinevaihtoon mennessä. Ramstedtin sijoitus oli lopulta viides.
Hopeamitalisti Tero Similä arveli etukäteen, että mitali olisi otettavissa.
- SM-mitaleita ei koskaan ole liikaa, Similä totesi. - Tarkoitus ei ollut kisassa passailla, mutta toisaalta ei ollut myöskään aikomus mennä ihan sata lasissa.
Loppusuorataistelussa Tero Similä on jo ratkaissut hopean, mutta Lari Lehtonen (nro 5) ja Kari Varis (nro 21) käyvät vielä pronssimitalikamppailua.
Kari Varikselle pronssimitali oli pieni yllätys, vaikka hän siitä oli kyllä haaveillut. Jämin pronssi oli ensimmäinen henkilökohtainen mitali aikuisten sarjasta.
- Lauantaina hyydyin kolmen kilometrin jälkeen. Nyt oli sopivasti passailua, ja loppusuoralla irtosi riittävästi, hän sanoi.
(teksti: Tuomas Väinä, kuvat: Juha Levonen)
11.1.2009
Pirttiniemi ja Niskanen taistelivat pronssista
Roponen ja Muranen kärkisijoille selvillä eroilla
Kaksi ensimmäistä sijaa ratkesivat jo varhaisessa vaiheessa naisten yhdistelmähiihdossa. Oulun Hiihtoseuran Riitta-Liisa Roponen vei voiton ajalla? ennen toiseksi sijoittunut Ounasvaaran Hiihtoseuran Pirjo Murasta, joka jäi kullasta 1.41,4.
Yhtä selvä ero oli kakkosesta kolmoseen, sillä pronssia ottanut Kuoreveden Kärjen Satu Pirttiniemi oli kärkeä perässä jo 3.35,7. Hän sen sijaan sai käydä tiukan sekuntitaistelun Vieremän Koiton Kerttu Niskasen kanssa.
Riitta-Liisa Roponen teki Jämillä selvää jälkeä. Muut jäivät kauas taakse.
- Yllättävän kovaa muut lähtivät liikkeelle, totesi Roponen kisan jälkeen. - Vapaan hiihdin rennon kovaa, käytin harjoitusmahdollisuuden hyväkseni.
Tour de Skiltä Roponen kertoi palautuneensa vuosi vuodelta paremmin, mikä on myönteinen asia MM-kisoja ajatellen. MM-kisoissa hänen päämatkansa on 30 kilometriä, mutta myös yhdistelmäkilpailu maistuu mukavalta.
Pirjo Muranen hiihti perinteisen osuudella kärjessäkin ja oli välillä jo jonkin matkaa Roposta edellä. Mitään repäisy-yritystä hän ei silti tehnyt.
- Suksissa oli pitoa hieman liikaakin. Lisäksi vaihdossa oli pientä ongelmaa saada kenkä osumaan siteeseen oikeaan kohtaan. Tuossa vaiheessa peli oli jo selvä, ja hiihdin hopeasta, Muranen kertoi.
Kisassa kolmanneksi sijoittunut Satu Pirttiniemi löi neljännen sijan ottaneen Kerttu Niskasen viimeisessä nousussa. Paljoa eroa ei tullut, sillä vielä maalisuorallakin Niskanen oli aivan kannassa.
Kerttu Niskanen ja Satu Pirttiniemi etenivät pitkään yhdessä. Maalissa järjestys oli toinen kuin tässä kuvassa.
- Tarkoituksena oli parantaa viikonlopun saldoa, Pirttiniemi sanoi. - Ihan näin hyvää sijoitukseen en uskonut. Yhdistelmäkisasta kyllä tykkään.
(teksti: Tuomas Väinä, kuvat: Juha Levonen)
11.1.2009
Poikien yhdistelmässä noin 70 osallistujaa
Juho Mikkonen kauden ensimmäinen mestari
20-vuotiaiden poikien yhdistelmäkilpailussa ei nähty tyttöjen kaltaista täysin ylivoimaista suoritusta. Voiton vei Kuhmo-Skin Juho Mikkonen, joka jätti hopealle sijoittuneen Kempeleen Kirin Heikki Korpelan 700-800 metriä ennen maalia.
Juho Mikkonen ja Heikki Korpela etenivät poikien yhdistelmäkisan vapaan osuudella pitkään yhtä matkaa.
Pronssille nousi Riistaveden Urheilijoiden Perttu Hyvärinen, joka lähti vapaan osuudelle kymmenenneltä sijalta.
- Lähdin kisaan voittamaan. Alkukausi on mennyt hyvin ja tykkään yhdistelmäkilpailusta, totesi voittaja Mikkonen.
- Perinteinen kulki helpolla. Vapaan ensimmäiset pari kilometriä olivat vaikeampi. Loppujen lopuksi sain viimeisellä kilometrillä helpolla tehdyksi 15 sekunnin eron.
Toiseksi sijoittunut Heikki Korpela myönsikin kisan jälkeen, ettei hänellä ollut enää tuossa vaiheessa mahdollisuuksia vastata Mikkosen rypistykseen.
- Perinteinen meni hyvin. Peesailin aluksi, hän sanoi.
Poikien kisassa IK Kronanin Eric Storvall puristi hampaat irvessä neljänneksi.
Pronssimitalisti Perttu Hyvärisellä kisa kulki suunnitelman mukaan. Alussa hän lähti tarkoituksella rauhallisesti ja omien sanojensa mukaan lähti 30:nneltä sijalta ohittelemaan edessä kaatuvia kilpailijoita.
Parhaimmillaan Hyvärinen oli kärjestä vain yhdeksän sekunnin päässä, mutta loppumatkasta eroa tuli lisää.
- Tavoitteena oli päästä kymppisakkiin, mutta sellaistakin pientä kutinaa oli, että mitaleillekin voisi päästä. Pronssi oli minulle hyvä saavutus tässä sarjassa, kommentoi 17-vuotias Hyvärinen.
Juho Mikkosella ja Heikki Korpelalla nuorten MM-kisat ovat selkeä tavoite tälle kaudelle. Perttu Hyvärinen suhtautui asiaan varovaisemmin: - Olisihan sitä kiva ulkomaille päästä.
(teksti: Tuomas Väinä, kuvat: Juha Levonen)
11.1.2009
Tytöt avasivat viimeisen kisapäivän
Lähteenmäki ylivoimaiseen voittoon
Ikaalisten Urheilijoiden Krista Lähteenmäki oli odotetun ylivoimainen Jämin SM-kisojen viimeisen kisapäivän ensimmäisessä lajissa, 20-vuotiaiden tyttöjen yhdistelmäkilpailussa.
Vieremän Koiton Marjaana Pitkänen vei kisassa hopeaa ja Leppävirran Virin Tanja Kauppinen pronssia. Kuoreveden Kärjen Johanna Heinänen menetti pronssimitalin kaaduttuaan viitisentoista metriä ennen maalia.
Tytöt lähtivät kymmenen kilometrin taipaleelleen aamuyhdeksältä vielä hämärissä. Voittaja Krista Lähteenmäki hiihti numerolla 1.
- Viime vuonna yhdistelmäkilpailussa sattui alussa haavereita. Niitä välttääkseni lähdin jo heti alussa kovaa ja tein eroa muihin, totesi Krista Lähteenmäki lehdistölle kisan jälkeen.
- Perinteinen kulki hyvin. Viimeiseen nousuun himmasin hieman, jotta vapaa lähtisi kulkemaan. Yhdistelmäkilpailu on mukavaa vaihtelua, mutta lihaksistoni ei ole aivan tottunut tyylinvaihtoon, hän jatkoi.
Krista Lähteenmäki teki heti alussa eron muuhun porukkaan ja hiihti yksikseen selvään Suomenmestaruuteen.
Lähteenmäki ei vielä tiedä, mitkä matkat hän hiihtää nuorten MM-kisoissa.
Vaikka kyseessä oli 20-vuotiaiden sarja, mitalit menivät nuoremmille tytöille. Lähteenmäki täytti joulukuussa 18 vuotta. Muut mitalistit ovat vasta 17-vuotiaita.
Toiseksi sijoittunut Marjaana Pitkänen teki rauhallista omaa hiihtoaan Lähteenmäen lähdettyä jo alussa omille teilleen.
- Hyvin kulki, mutta viimeinen mäki oli tiukka. Sukset toimivat hyvin, Pitkänen totesi.
Pronssimitali ratkesi viitisentoista metriä ennen maalia Johanna Heinäsen kaatumiseen. Kolmanneksi nousi Tanja Kauppinen.
Pronssimitalisti Tanja Kauppinen mietti kisan jälkeen, pitäisikö tässä juhlia vai ei, kun mitali tuli kanssakilpailijan viimemetrien epäonnen myötä.
- Oli hyvä hiihto, olen tyytyväinen, hän sanoi. - Hiihdimme Johanna Heinäsen kanssa yhtä matkaa. Meinasin jo hyytyä, mutta viimeisessä nousussa sain vielä irti sen verran, että pysyin matkassa.
(teksti: Tuomas Väinä, kuvat: Juha Levonen)
11.1.2009
Ladulla vipinää aamusta alkaen
Sunnuntai on neljän kilpailun päivä
Sunnuntaina Jämillä hiihdetään SM-mitaleista yhteenä neljällä matkalla. Päivän aloittavat 20-sarjalaiset, ja yleisen sarjan hiihtäjien vuoro tulee heidän jälkeensä.
Päivän kaikki kilpailut ovat yhdistelmäkilpailuita. Matkaan lähdetään yhteislähdöllä. Ensin hiihdetään puolet päivän matkasta perinteisellä tyylillä. Sitten käydään hiihtostadionilla vaihtamassa välineitä, minkä jälkeen jatketaan vapaalla hiihtotavalla.
Ensimmäisinä aamulla ovat vuorossa 20-vuotiaat tytöt, joilla hiihtomatkana on 5 km + 5 km. He lähtevät matkaan klo 9.00.
20-vuotiaiden poikien matka on 10 km + 10 km. Lähtö tapahtuu klo 10.00.
Yleisen sarjan naiset aloittavat urakkansa klo 11.30. Heillä matkana on 7,5 km + 7,5 km.
Yleisen sarjan miehet kilpailevat viimeisinä klo 13.00 alkaen. Matkana on 15 km + 15 km.
Naisia lukuunottamatta kaikissa kilpailuissa käytetään samaa viiden kilometrin latua, joka oli käytössä lauantainakin. Naisilla on käytössä viiden kilometrin ladusta lyhennetty 3,75 kilometrin latu. Miehet kiertävät viitosen ladun yhteensä kuusi kertaa, naiset oman lenkkinsä neljä kertaa.
Yhteislähdöt tapahtuvat Jämin yläkiitoradalta sprinttiradan vauhdikkaan kaarteen paikkeilta. Kilpailijat nähdään hiihtostadionilla lukuisia kertoja kisan aikana, minkä lisäksi suuri videotaulu välittää kuvaa useista kohdista maastosta.
Ladun varressa yhteislähtökisaa on helppo seurata. Maastossa on monia kohtia, joissa kilpailijat näkee useita kertoja lenkin aikana siirtymällä vain muutamia kymmeniä metrejä uuteen paikkaan.
Lähtöjen ja palkintojenjakojen aikataulu selviää täältä.

